Metsien hiilen sidonta

Fotosynteesissä lehtivihreää omaavat kasvit nappaavat aurinkoenergian voimalla ilmakehästä hiilidioksidia ja pumppaavat juuriston kautta vettä lehtivihreään neulaseen tai lehteen, jossa näistä komponenteista kasvi valmistaa sokereita. Puuvartiset kasvit valmistavat selluloosaa, ligniiniä, hemiselluloosaa ja uuteaineita. Puussa olevista materiaaleista suunnilleen puolet on hiiltä. Tämä on hiilensidonnan mekanismin perusta eli fotosynteesin, hiilidioksidin ja veden yhdistäminen. Siinä on eräänlaista hiili-vetytaloutta jonka tuloksena syntyy hiilivarasto.

Monimutkaiset, hienot luonnon komposiitit ja hiilidioksidi päätyvät erilaisiin sahatavaratuotteisiin ja rakennuksiin hyvinkin pitkäaikaiseksi hiilen varastoksi mutta myös lyhyemmän kierron tuotteisiin mm. pakkaus- ja hygieniatuotteiden materiaalina.

Puurakentaminen perustuu meillä pääasiassa havupuihin, kuuseen ja mäntyyn, jotka ovat rakennusmateriaalina keveitä, suorarunkoisia, niitä on helppo työstää ja niiden lahonsieto on yleensä lehtipuita parempi.

Sahurin kannalta suuret rungot on tiettyyn rajaan asti parempia ja puunkorjuussa kustannukset ovat alhaisempia. Sahatavaran saanto nousee sitä mukaa mitä suuremmaksi nämä rungot saadaan kasvatettua. Tästä seuraa se, että hyvää rakennuspuuta syntyy harvennuksien kautta. Harvennuksiin perustuva metsätalous johtaa siihen, että kasvupaikan tekijät voidaan keskittää harvempiin puuyksilöihin, jotka kasvavat suuriksi nopeammin, kuin että jätettäisiin metsä harvenemaan itsekseen pienten puiden kuolemisen kautta.

Hiilen kiertoa ilmakehän ja puuston välillä lienee mahdoton pysäyttää. Kun saamme fotosynteesillä kasvatettua puustoa, niin sen sisältämä hiili  palautuu ilmakehään  joko hyönteistuhojen,  metsäpalojen ja hajotustoiminnan yhdistelmänä tai sitten ihmiset korjaavat puutavaraa yhteiskunnan tarpeisiin. Käytämme puuta rakentamiseen tai sellua elintarvikkeiden ja tavaroiden pakkauksiin. Ne korvaavat fossiilisia raaka-aineita ja tyydyttävät ihmiskunnan tarpeita ilman fossiilisia materiaaleja. Tuotteidenkin sisältämä hiili palaa ilmakehään elinkaaren päättyessä.

Hiilen kiertoa ei voida pysäyttää, mutta sitä voidaan kanavoida ihmiskunnan tarpeisiin. Toinen vaihtoehto hiilen kierrolle on jo konkretisoitunut Keski-Euroopassa ja Kanadassa, missä metsätuhot ovat johtaneet mittaviin hiilen päästöihin. Esimerkiksi metsäpalojen ehkäisyn kannalta harvennuksiin perustuva metsänhoito on keino pienentää tuhojen laajuutta. Järeät paksukaarnaiset rungot eivät pala ja harvennetussa metsässä paloa levittävien latvapalojen riski pienenee olennaisesti.

Kotimaassa puurakentamisen lisääminen ei ole kiinni metsävaroista, voimme lisätä puurakentamista valtavasti. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että vientiin sahatavaraa riittäisi nykyistä vähemmän. Kotimaan rakentamismarkkinat täyttyvät ennen kuin Suomen metsät loppuvat. 

Vaikka puurakentaminen on hyvä ilmastopolitiikan työkalu, mutta se ei pelasta maapalloa. Rakennusmateriaalien hiilen sidonnalla voidaan leikata hyvin pieni prosentti päästöistä, kun avain on fossiilisten käytön lopettamisessa.

Jos lopetamme puuston hakkuun, niin metsien hiilinielu suurenee kyllä tilapäisesti, mutta kun metsän hiilivarasto täyttyy, nielukin sulkeutuu. Suomen metsien hiilivaraston pikkuhiljaa täyttyessä ja kasvun alkaessa taantua puun käytön merkitys kasvaa ilmaston näkökulmasta.